Leipomot

Marko Kukka ja Petri Lähde, Satakunnan ammattikorkeakoulu

Leipomoissa yleisimmäksi ongelmaksi havaittiin kesäaikainen ylilämpö. Uuneista tuleva lämpö lämmittää ympärillä olevan tilan usein tukalan kuumaksi eikä kohdepoistot, jotka on tarkoitettu lähinnä höyryjen poistoon uunia avattaessa, riitä ylilämmön poistoon. Lisäksi paistettujen tuotteiden jäähdytys aiheuttaa suurta lämpökuormaa tiloihin ja säteilee kuumaa useiden metrien päähän. Monesti tuotteiden jäähdytykseen varatut tilat ovat liian pieniä, eikä koko erä mahdu sinne kerralla tai tuotteita ei siirretä jäähdytykseen välittömästi ja lämpö jää työtiloihin.

Kuva 1. Leipomon tuotteiden jäähdytyslinjasta. Kaksi kolmasosaa tuotteista ei mahdu jäähdytykseen ja jää lämmittämään tuotantotilaa.

Kuva leipomon tuotteiden jäähdytyslinjasta. Kaksi kolmasosaa tuotteista ei mahdu jäähdytykseen ja jää lämmittämään tuotantotilaa.

Parhaiten ongelmiin päästään puuttumaan jo pohjapiirrosta tehtäessä sijoittelemalla uunit erilliseen tilaan, josta tuotteet on helppo siirtää läheiseen jäähdytyshuoneeseen. Näiden tilojen välissä voidaan käyttää esimerkiksi lämpöpumppu ratkaisua, joka imee lämpimän ilman uunihuoneesta, kerää siitä lämmön talteen ja puhaltaa kylmän ilman jäähdytyshuoneeseen.

Usein pahimmat ongelmat ovat kuitenkin olemassa olevissa leipomoissa, joissa tila rajoittaa sijoittelua eikä tuotantoa voida keskeyttää pitkäksi aikaa ja tehdä suurta investointia koko layoutin muuttamiseen. Helpotusta ongelmaan saadaan siirrettävillä kevytseinillä tai verhoratkaisuilla, joilla pystytään erottelemaan tiloja ja vähentämään lämmön leviämistä sekä säteilyä ympäristöön. Lämpökuorman jäädessä rajattuun tilaan, saadaan se tehokkaammin poistettua huippuimureilla ja otettua talteen lämmöntalteenottolaitteistoilla. Tilojen rajauksessa voidaan käyttää esimerkiksi PVC-kankaasta tehtyjä verhoja, joita on helppo siirrellä kattoon ripustettuja kiskoja pitkin.

Erilaisissa tunneliuuneissa huuvat ovat lyhyitä ja tuotteiden jäähtyminen luovuttaa lämmön tuotantotiloihin. Edullisena parannusehdotuksena olisi huuvien pidentäminen, jolloin lämmön leviämistä tiloihin saadaan paremmin estettyä. Tuotteiden jäähdytysratojen lämmönpoistoa voi tehostaa rajaamalla ratoja jo mainituilla verhoilla. Olemassa olevia poistoja voidaan laajentaa myös näiden ratojen päälle, jos tätä ei jo ole toteutettu.

Talviaikaan uunien ja tuotteiden lämpö vähentää lämmitystarvetta, mutta lämpö jakaantuu epätasaisesti tiloihin. Kohdepoistoilla ulos puhallettu lämpöenergia menetetään ja muiden tilojen lämmitykseen joudutaan ostamaan energiaa. Yksinkertaisin tapa hukkalämmön hyödyntämiseen on lisätä puhaltimen jälkeen pelti, jolla saadaan ulos menevää kuumaa ilmaa käännettyä takaisin tuotantotiloihin. Kuuma ilma voidaan myös kuljettaa putkella alueille, jossa on enemmän lämmöntarvetta. Ilman kierrätyksessä tulee huomioida se puhtaus, ettei epäpuhtauksia esimerkiksi uunien poistoista levitetä muihin tiloihin.